Viisivuotias SprintIT pinkoo kovaa vauhtia

Avoin lähdekoodi ja ketterä toiminta ovat mahdollistaneet tasaisen kasvun

Viiden vuoden ikään varttunut SprintIT korostaa toiminnassaan vahvaa ja  avointa yrityskulttuuria. Tämä viisivuotias kasvaa osaavien asiantuntijoiden ja innovatiivisten asiakkaiden voimin. Harva kuitenkin tietää, että startti matkalle alkoi illanistujaisista, jonka aikana pystytettiin toimiva ERP. 


SprintIT:n tarina alkoi eräänä perjantai-iltana vuonna 2014. Kaveriporukka oli kuullut erityisen kiinnostavasta toiminnanohjausjärjestelmästä - Odoosta. Se olisi kuulemma erittäin monipuolinen, helppokäyttöinen, täysin integroitavissa ja käyttöönottokin olisi nopeaa.  Muutaman tunnin ja oluen tai kahden jälkeen illanviettäjät olivat pystyttäneet täysin toimivan ERPin. Hupimielessä tehty testi sai miehet vakuuttumaan Odoon kilpailukyvystä.  Loppu on historiaa. SprintIT Oy perustettiin 4.6.2014.


Avoimen lähdekoodin järjestelmät kiihdyttävät ohi perinteisten toimijoiden useasta eri syystä: Android-käyttöjärjestelmän menestystarina näytti, miten yhteisön voima toimii. Samalla tavalla Odoo-yhteisö kehittää vakaata ja toimivaa koodia, jolla on ”oikolukijoita” maailma pullollaan. Myös kommentointi ja kieliversiot syntyvät ketterästi, kun tekeminen osataan joukkoistaa. Odoo on osoittautunut hyväksi toiminnanohjauksen alustaksi SprintIT:lle ja sen asiakkaille.

Ensiaskeleet veivät pitkälle


SprintIT:llä vauhdikkuuden  lisäksi pientä kompastelua katsotaan hyvällä. Oppimiseen kuuluu mahdollisuus erehtyä. Työtä tehdään avoimesti ja ketterästi tiimeinä. Yritys oli aluksi kolmen partnerin tiimi. Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen sekä siirtyminen kotikonttoreilta työtiloihin olivat ne askeleet, jotka kaikki perustajat nimeävät mieleenpainuvimpien hetkien joukkoon. Myös alun yllättynyt vastaanotto on jäänyt yhtiön perustajaosakkaiden Marko Happosen, Petri Heinon ja Roy Nurmen mieleen. 

Aluksi meitä pidettiin joko ”aivan hulluina” tai ”ihan kummajaisena. Emme enää käy puhumassa tyhjille saleille, vaan meitä pyydetään,"kertoo  Nurmi. 

Ammattitaito toi kultaa

Perustajien ammattitaito on kovaa valuuttaa: Nurmi tuntee toimialan kuin omat taskunsa, Happonen on työskennellyt vuosikymmeniä erittäin vaativien kansainvälisten projektien parissa ja Heinolle yritysmyynnin maailma oli ennestään tuttu.

Halu olla suunnannäyttäjä on kova, ja se näkyy yrityksen tavassa toimia. Vuosi sitten saavutettu Odoo-kultakumppanuus oli yksi merkittävä etappi. Samalla tavalla myös tehty työ ja etenkin asiakkuudet ovat kehittäneet voimakkaasti. Ensimmäisenä tuli Confetti ja Automaalit.net. Kuitenkin Puuilo-asiakkuus oli se käänteentekevä tapahtuma, joka loi uskoa onnistumisiin. Työskentely yhdessä kaikkien näiden asiakkaiden kanssa jatkuu edelleen. SprintIT on viisivuotisen taipaleensa aikana auttanut jo yli sataa suomalaista yritystä tehostamaan toimintaansa avoimen lähdekoodiin toiminnanohjausjärjestelmillä.

Puuilon tarjouskilpailussa oli mukana merkittäviä, tuhansia ihmisiä työllistäviä ERP-taloja – ja sitten meidän viiden hengen tiimimme, muistelee Nurmi.


Missä ovat johtajat?

SprintIT on kasvanut paitsi orgaanisesti, myös yrityskaupoilla ja kansainvälistymällä. Devlab-yrityskauppa toi avoimen lähdekoodin Pupesoft-osaajia taloon. Luoteis-Intiaan menemällä yritykseen on saatu kaivattuja lisävoimia. Intian tiimiin on myös tutustuttu paikan päällä.

Kaikkia uusia työntekijöitä hämmästyttää, että yhtiöllä ei ole toimitusjohtajaa. Perustajaosakkaiden mielestä erilaiset taustat ovat rikkaus, ja auttavat näkemään asioita eri näkökulmista. "Vahvuutemme on alusta asti ollut se, että olemme kaikki niin erilaisia," toteaa hallituksen puheenjohtaja Petri Heino.  "Se, ettei ole toimitusjohtajaa, tarkoittaa sitä, että kaikki ovat vastuussa johtajuudesta. Esimerkillä johtaminen toimii myös hyvin," jatkaa Marko Happonen.


Miltä tulevaisuus näyttää?


SprintIT on kasvanut viiden vuoden aikana Suomen suurimmaksi avoimen lähdekoodin ERP-taloksi ja kasvu näyttää jatkuvan.  Tulevaisuudessa SprintiIT profiloituu ketteränä toimijana sekä työpaikkana, jossa asioita tehdään yhdessä.

 Meidät tunnetaan siitä, että osaamme yhdistää etätyön ja yhdessätekemisen hyvät puolet, toteaa Happonen. 

Ketterän toimintatavan ja itseohjautuvan organisaation lisäksi itse Odoo-ohjelmisto ominaisuuksineen on yhtä tärkeä SprintIT:n kasvun mahdollistaja.  

Suuren kehittäjäjoukon ansiosta Odoon toiminnallisuudet kehittyvät hurjaa vauhtia ja se  pystyy korvaamaan yhä paremmin myös eri toimialoihin hyvinkin tiukasti erikoistuneita ERP-ratkaisuja. SprintIT on kehittänyt Odooseen suomalaisille yrityksille tärkeitä toiminnallisuuksia, kuten täyden palvelun taloushallintopaketin suomalaisine pankki- ja viranomaisliittymineen.

Suuren kehittäjäjoukon ansiosta Odoon toiminnallisuudet kehittyvät hurjaa vauhtia ja se  pystyy korvaamaan yhä paremmin myös eri toimialoihin hyvinkin tiukasti erikoistuneita ERP-ratkaisuja.

Olemme päässeet laatimiimme tavoitteisiin, liiketoiminta on kehittynyt vuosi vuodelta ja myös maailmalla avoimen lähdekoodin ratkaisujen noste on ollut kovaa,  aivan kuten arvelimme reilu viisi vuotta sitten.

Odoo on vakiinnuttanut asemaansa myös suurien globaalien toimijoiden rinnalla.  Kansainvälisissä vertailussa sitä verrataan jo ns. suurin pelureihin kuten NetSuiteen, SAPiin ja Microsoftiin.

Kuvassa SprintIT:n perustajajäsenet Petri Heino, Marko Happonen ja Roy Nurmi toivottavat henkilökunnan aveceineen tervetulleeksi SprintIT:n 5-vuotispurjehdukselle. Katso lisää kuvia purjehdukselta Facebookista.




Oletko kiinnostunut modernista toiminnanohjausjärjestelmästä?

Asiantuntijamme auttavat mielellään, ota yhteyttä!

kesäkuuta 2019 — 495 katselukertaa Yrityskulttuuri