Goodio: ”Ilman SprintIT:tä ja Odoota meillä olisi kaaos”

"SprintIT:ssä parasta on asiakaspalvelu ja sen nopeus", Anni Kallio toteaa

Kun helsinkiläisen Goodio-suklaatehtaan liiketoiminta kasvoi nopeasti, osoittautui yrityksen vanha ERP täysin toimimattomaksi. Goodio halusi liittää liiketoiminnanohjausjärjestelmäänsä muun muassa tuotantopuolen sekä tulevaisuudessa verkkokaupan. Ohjelmistoksi valikoitui monipuolinen ja räätälöityvä Odoo ja sen toimittajaksi Suomen ainoa Gold-tason Odoo-partneri, SprintIT. 

Helsingin Kalliossa, kulttuurihistoriallisen ”Leipätalon” uumenissa toimii vuonna 2015 perustettu Goodio-raakasuklaatehdas. Tehdas valmistaa käsin vegaanista ja gluteenitonta luomusuklaata, jota myydään muun muassa S- ja K-ryhmän kaupoissa, Ruohonjuurissa sekä monissa pienemmissä kaupoissa. Tänä päivänä Goodio on laajentamassa toimintaansa Yhdysvaltoihin. Kasvavan yrityksen vanha ERP tuli tiensä päähän ja uudeksi ohjelmistoksi valikoitui Odoo, jonka Suomen johtava toimittaja on SprintIT. 

– Vanhaa ja uutta järjestelmäämme ei voi edes laittaa samalle viivalle. Odoossa on paljon elementtejä, joita vanhassa ei ollut. Vanhassa järjestelmässä ei ollut esimerkiksi lainkaan tuotantoa, selvittää Goodion Production Manager Antoni Ahlstedt.  

– Vanha järjestelmä ei enää vastannut tarpeitamme. Tarvitsimme tarkemman järjestelmän, jossa on paljon parempi seurattavuus ja jäljitettävyys. Odoo on myös paljon modernimpi ja tehokkaampi, Goodion Operations Coordinator Anni Kallio jatkaa. 

Räätälöitävyys on ehdottomasti tärkeintä Goodiolle

SprintIT:n valikoituminen Odoon toimittajaksi oli Goodiolle helppo. 

– SprintIT on Suomen ainoa Gold-tason Odoo-toimittaja, joten valinta oli todella helppo, Kallio hymyilee. 

Ennen kuin ohjelmisto otettiin käyttöön, SprintIT osallistui vahvasti jo suunnitteluun.

– He saivat alkupalavereissa nopeasti kopin meidän tarpeistamme ja katsoimme tuotannossa kaikki välivaiheet heidän kanssaan. He alkoivat heti jäsentelemään miten ohjelmiston voisi rakentaa ja tekivät meille ehdotuksia. Ohjelmisto on siis täysin räätälöity meitä varten, Alhstedt huomauttaa. 

Tällä hetkellä Odoon kautta pyörivät muun muassa Goodion tuotannonohjaus, lähtevät tavarat, taloushallinto sekä henkilöstöasiat. 

– Odoo on täysin räätälöitävissä ja sinne pystyy koodaamaan ihan kaiken, mitä voimme liiketoiminnassamme tarvita. Se on todella kattava. Se oli suurin syy, miksi me valitsimme Odoon, Kallio perustelee. 

Odoo text and image block

Odoo pysyy kasvussa mukana

Koska Odoo on täysin muokattavissa tarpeiden mukaan, tulee se Kallion mukaan myös pysymään Goodion kasvussa mukana. 

– Jos me kasvaisimme yhtäkkiä vaikka kymmenkertaisiksi, Odoo pysyy varmasti mukana. Meillä on myös tulevaisuudelle paljon suunnitelmia, joissa käytämme Odoota, kuten verkkokauppamme. Sen voi nimittäin liittää nykyisen järjestelmään, Kallio kertoo. 

Kun Kallio ja Ahlstedt miettivät, millaista heidän arkensa olisi ilman Odoota, yksi sana nousee molemmille mieleen. 

– Kaaos. Ilman Odoota meillä olisi kaikki paperilla tai Exceleissä. Se olisi kaaos, kaksikko ilmaisee. 

Odoo text and image block

”SprintIT on aina tavoitettavissa”

Goodio arvostaa SprintIT:n asiakaslähtöisyyttä ja palvelua. 

– Jos jotain ongelmia tulee, saamme sieltä aina apua nopeasti. Puhelimella heidät saa heti kiinni, Kallio aloittaa. 

– Se on ihan totta. SprintIT on aina tavoitettavissa. Lisäksi ohjelma antaa usein virhekoodin, jonka voi suoraan liittää sähköpostiin. Sen avulla he pääsevät nopeasti käsiksi ongelmaan, Ahlstedt jatkaa. 

SprintIT:ssä parasta onkin asiakaspalvelu ja sen nopeus, Kallio summaa lopuksi. 


 
 

Toiminnanohjausohjelmisto tukkukaupalle

Odoon avulla johdat tukkukauppasi liiketoimintaan tiedolla mutun sijaan. Odoon avulla voit sanoa hyvästit excel-kaaokselle ja varmistat, että kaikki tieto on ajantasalla ja koko henkilökuntasi saatavilla. Lue lisää tukkukaupan ERPin erityispiirteistä


Toiminnanohjausohjelmisto valmistavalle teollisuudelle 

 Valmistitpa korkealaatuista raakasuklaata tai monimutkaisia teollisia komponentteja Odoo ERPin avulla pidät tuotteen kustannukset hallinnassa ja maksimoit prosessien tehokkuuden. 

Lue lisää valmistavan teollisuuden ERPin erityispiirteistä.

Haluatko sinäkin saada kaaokseen haltuun?

Siirrä yrityksesi toiminnanohjaus Odooseen. Ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä mikä olisi teille paras ratkaisu.

Puolueettomasti toteutettu by Trustmary
elokuuta 2019 — 518 katselukertaa Asiakaskokemuksia Tukkukauppa Valmistava teollisuus